Tammelan muumioiden arkuista löytyi arvokkaita 1800-luvun tekstiilejä

Tammelan kirkon viereisestä hautaholvista viime kesänä nostettujen 82 muumion tutkimukset jatkuvat Suomessa ja muualla maailmassa. Yli puolet vainajista kuoli lapsena tai oli kuollessaan luustoltaan vielä kehitysvaiheessa. Vainajien värikkäät vaatteet ja arkuista löydetyt tekstiilit tarjoavat samalla uutta aineistoa 1800-luvun hautaustapojen ja tekstiilihistorian selvittämiseen.

Näytteitä tutkitaan useassa maassa

Arkeologi ja luututkija Kati Salo työskenteli koko viime kesän muumioiden arkkujen ääressä Tammelan seurakuntakodissa. Hän luovutti viime viikolla tutkimusraporttinsa Museovirastolle, mutta muumioista ja arkuista otettujen näytteiden tutkiminen jatkuu. Vainajien hiuksia tutkitaan Helsingin yliopistossa, hammaskivinäytteitä Sveitsissä ja hyönteisnäytteitä Vilnan yliopistossa Liettuassa.

Tutkimuksissa pyritään saamaan lisää tietoa siitä, keitä hautaholvissa lepäävät ihmiset olivat, millaisista taloista he tulivat ja kuinka varakkaita he olivat. Myös hautaustavat kertovat aikakauden suhtautumisesta kuolemaan. Salon mukaan erityisesti lapset oli aseteltu arkkuihin huolellisesti ja kauniisti. Heille oli laitettu koristeita sekä tekokukkia ja oikeita kukkia.

Kankaat täydentävät puuttuvaa historiaa

Muumiovainajilla on kotitekoisten tekstiilien lisäksi tehdastekoisia kankaita. Joukossa on painettuja ja kuvioimattomia tekstiilejä. Vielä ei tiedetä, valmistettiinko painokankaat Forssan seudulla vai tuotiinko ne muualta. Alkuperästä riippumatta ne valottavat aikakautensa tekstiilimaailmaa ja voivat auttaa täydentämään aukkoa Forssan tekstiiliteollisuuden historiassa.

Forssassa oli tekstiiliteollisuutta jo 1800-luvun puolivälissä, mutta Forssa-yhtiön varhaisimpia kuosimalleja tuhoutui kutomon tulipalossa 1870-luvulla. Salon mukaan arkuista löydettyjen kankaiden avulla saatetaan päästä selville siitä, millaisia yhtiön ensimmäiset kuosit olivat. Museonjohtaja Kati Kivimäki arvioi löydön ulottavan Forssan tekstiiliteollisuuden tunnettuja juuria aiempaa syvemmälle historiaan.

Vaatteita on dokumentoitu väripaletin avulla, jotta niiden värien mahdollista haalistumista voidaan seurata, jos vainajia tutkitaan myöhemmin uudelleen. Tekstiilinäytteet sijoitetaan tutkimusten jälkeen Forssan museon kokoelmiin, ja osa tulee kuosikeskuksen perusnäyttelyyn. Kivimäki toivoo, etteivät ne jää vain irrallisiksi näytteiksi, vaan niiden ympärille voidaan rakentaa kertomus vainajista, tekstiileistä ja paikallishistoriasta.