Aleksis Salusjärvi: Koulujen pitäisi käsitellä myös rikollisuutta ihannoivaa jengiräppiä

Aleksis Salusjärvi tarkastelee kolumnissaan jengiräpin, nuorten lukutaidon ja rikollisuuden välistä yhteyttä. Hänen mukaansa osa rap-lyriikasta ihannoi rikollisuutta, mutta juuri siksi tekstejä pitäisi kohdata taiteena ja käsitellä kouluissa ja kirjastoissa sen sijaan, että nuoret jätetään tulkitsemaan niitä yksin.

Gävlen opettajat karttoivat rap-tekstejä

Salusjärvi kertoo vierailleensa Ruotsin Gävlessä hieman sen jälkeen, kun yläasteikäinen poika oli ampunut kaupungin keskustassa kuutta ihmistä. Jengirikollisten välienselvittelyn toteuttajaksi oli värvätty alle rikosvastuuikäinen lapsi, jota ei voitu lain mukaan rangaista teosta. Salusjärven mukaan lasten käyttäminen riskialttiisiin rikoksiin on Ruotsin jengirikollisuudessa yleistä, ja siitä on viitteitä myös Suomessa.

Gävlessä Salusjärvi koulutti opettajia ja kirjastotyöntekijöitä samankaltaisessa lukutaitotyössä, jota hän tekee Suomessa. Opettajat kertoivat oireilevista nuorista, mutta keskusteluissa ilmeni, ettei kukaan heistä käyttänyt räppiä tekstitaitojen opetuksessa. Syynä olivat esimerkiksi Yasin-artistin sanoitukset, joita pidettiin yhteiskuntavastaisina ja rikollisuutta ihannoivina.

Nuoret tunsivat riimit tästä huolimatta ulkoa ja omaksuivat niistä sanastoa oman elämänsä kuvaamiseen. Salusjärvi nimittää koulujen ja kirjastojen ulkopuolelle jääviä mutta nuorille merkityksellisiä tekstejä varjokirjallisuudeksi eli kirjallisen kulttuurin ulkopuoliseksi kirjallisuudeksi.

Varjokirjallisuus jää ilman yhteistä tulkintaa

Salusjärven mukaan varjokirjallisuuden ongelma on julkisen vastaanoton puuttuminen: tekstien sisällöstä ja maailmankuvasta ei silloin käydä yhteistä keskustelua. Lapset joutuvat pohtimaan väkivaltaan liittyviä aiheita keskenään. Hän kuvaa, kuinka lähiöiden kolmasluokkalaiset tekevät käsityötunnilla liimapuusta Glock-pistooleja jäljitteleviä esineitä ja harjoittelevat niillä ammuskelua.

Yasinin lyriikoissa ruotsalainen kansankoti näyttäytyy Salusjärven tulkinnan mukaan ylhäältä annetulta teeskentelyltä ja tapakulttuurilta, josta kaikki eivät ole saaneet osuuttaan. Sanoitusten maailmassa kovassa ympäristössä pärjätään kovuudella ja koettuun vääryyteen vastataan pahuudella. Salusjärven mukaan toimiva kirjallinen kulttuuri ottaa tällaisenkin tekstiaineiston käsiteltäväksi ja antaa sille yhteiskunnallisen merkityksen. Jos koulut ja kirjastot eivät huomioi edes nuorten suosituimpia artisteja, kirjallisuus voi näyttäytyä heille vain sääntöjä sanelevana instituutiona. Hän vertaa jengiräppiä vallankumouksen siemeneen tilanteessa, jossa sivistystä ylläpitävät instituutiot eivät enää kykene vastaamaan niille asetettuihin haasteisiin.