Matias Mäkiranta vaatii hyvinvointivaltiolle selvempää tärkeysjärjestystä

Matias Mäkiranta kirjoittaa kolumnissaan, että Suomen hyvinvointivaltion pelastaminen edellyttää nykyistä selvempää arvojärjestystä julkisissa menoissa. Hänen mukaansa poliittinen keskustelu painottuu liikaa leikkauslistoihin, vaikka ensin pitäisi määritellä, mitä hyvinvointivaltion ydintehtäviä valtio lupaa turvata ja mistä rahaa niiden rahoittamiseen kerätään.

Ydinpalvelut paineessa

Mäkirannan mukaan hyvinvointivaltion kovin ydin on jo vaikeuksissa. Hän nostaa esiin terveydenhuollon jonot, joissa kiireettömän hoidon odotus voi venyä yli puolen vuoden, sekä koulutuksen tilanteen. Kolumnissa todetaan, että 25–34-vuotiaiden korkeakoulutusaste on pudonnut alle OECD:n keskitason.

Kirjoittajan mukaan Suomi velkaantuu nopeasti, mutta hallitukset eivät ole onnistuneet tasapainottamaan julkista taloutta, vaikka ne kertovat tekevänsä vaikeita päätöksiä. Hänen arvionsa mukaan pelkkä puhe leikkauksista voi heikentää luottamusta, jos kansalaisille ei ole selvää, mitä varten säästöjä tehdään.

Mäkiranta ehdottaa ajattelutavan kääntämistä: ensin pitäisi tehdä palvelulupaus hyvinvointivaltion ydintehtävistä ja vasta sen jälkeen kohdistaa sopeutustoimia ennen kaikkea niiden ulkopuolisiin menoihin. Hän nimeää ydintehtäviksi koulutuksen, terveydenhuollon ja perustason sosiaaliturvan. Lisäksi valtion tulisi huolehtia turvallisuudesta ja julkisesta infrastruktuurista.

Kritiikki kohdistuu suojeltuihin menoihin

Kolumnin keskeinen väite on, että poliitikot suojelevat säästöiltä vääriä asioita. Mäkiranta nostaa esimerkiksi ympäristölle haitalliset tuet. Hän viittaa valtiovarainministeriön tietoihin, joiden mukaan dieselille annetaan vuosittain noin 630 miljoonan euron verohelpotuksia, työkoneiden kevyille polttoaineille noin 400 miljoonaa, puupohjaisille polttoaineille noin 440 miljoonaa ja turpeelle noin 80 miljoonaa euroa.

Lisäksi hän mainitsee maataloustuet, joita maksetaan Suomessa vuosittain noin kaksi miljardia euroa. Tästä EU rahoittaa hänen mukaansa 40 prosenttia. Mäkirannan mukaan merkittävä osa tuista kohdistuu ympäristölle haitalliseen eläintuotantoon.

Kolumnissa kritisoidaan myös sitä, että eläkkeet on jätetty säästökeskustelun ulkopuolelle. Mäkirannan mielestä tämä kertoo laajemmasta ongelmasta: ydinpalveluiden ja toissijaisten menojen välillä ei ole selkeää tärkeysjärjestystä. Hänen johtopäätöksensä on, että hyvinvointivaltion puolustaminen vaatii ennen kaikkea päätöksiä siitä, mitä pidetään välttämättömänä ja mitä ei.