Lapsiasiavaltuutettu korostaa lastensuojelun vastuuta alle 15-vuotiaiden rikosepäilyissä

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen katsoo, että alle 15-vuotiaiden rikosepäilyihin on puututtava määrätietoisesti, mutta lasten paikka ei ensisijaisesti ole poliisin säilössä vaan lastensuojelun palveluissa. Pekkarinen sanoo ymmärtävänsä poliisin huolen siitä, että myös rikosoikeudellisen vastuun iän alapuolella olevat lapset voivat syyllistyä hyvin vakaviin tekoihin. Hänen mukaansa ratkaisu ei kuitenkaan löydy pelkästään säilöönoton pidentämisestä, vaan siitä, että lastensuojelu pystyy tarttumaan lasten tilanteisiin nykyistä vaikuttavammin.

Poliisin huoli saa Pekkariselta ymmärrystä

Pekkarinen tunnistaa sen, että alle 15-vuotiaat voivat syyllistyä toisinaan hyvin vakaviin rikoksiin. Siksi hän ei aineiston mukaan suoraan tyrmää Helsingin poliisilaitoksen toivetta siitä, että rikoksesta epäiltyjä alaikäisiä voitaisiin pitää säilössä pidempään esitutkinnan turvaamiseksi.

Kysymys liittyy tilanteisiin, joissa poliisi kokee omat keinonsa riittämättömiksi. Aineiston mukaan poliisilla on esimerkkejä lapsista, joihin ei saada otetta, vaikka viranomaiset olisivat tehneet useita lastensuojeluilmoituksia. Tällöin lapsen rikoskierre voi jatkua, vaikka ongelma on viranomaisten tiedossa.

Vastuu ratkaisusta kuuluu lastensuojelulle

Pekkarisen keskeinen viesti on kuitenkin se, että alle 15-vuotiaiden kohdalla painopisteen pitää olla lastensuojelussa. Koska näin nuoret eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa samalla tavoin kuin vanhemmat nuoret ja aikuiset, heidän tilanteeseensa pitäisi vastata ensisijaisesti hoidon, suojelun ja sosiaalisten tukitoimien kautta.

Tämä korostaa myös sitä, että rikoskierteeseen ajautuneen lapsen kohdalla kyse ei ole vain yksittäisestä rikosepäilystä, vaan usein laajemmasta ongelmakokonaisuudesta. Jos lapsen käyttäytymiseen ei saada ajoissa otetta, poliisin mahdollisuudet puuttua tilanteeseen jäävät rajallisiksi.

Viranomaisyhteistyön toimivuus ratkaisee

Aineistossa todetaan, että poliisi pitää aktiivisesti yhteyttä lastensuojeluun, jotta viranomaisilla olisi ajantasainen tilannekuva rikoksia tekevien lasten tilanteesta. Tämä viittaa siihen, että kysymys ei ole vain lainsäädännöstä, vaan myös siitä, miten käytännön yhteistyö toimii eri viranomaisten välillä.

Keskustelu alle 15-vuotiaiden rikosepäilyistä osuu herkkään kohtaan, jossa vastakkain ovat toisaalta tutkinnan turvaaminen ja toisaalta lapsen oikeudet sekä suojelun tarve. Pekkarisen näkemys painottaa, että vaikka poliisin huoli on aiheellinen, pysyvämpi ratkaisu löytyy vasta silloin, kun lastensuojelu pystyy vastaamaan ongelmiin riittävän varhain ja riittävän vahvasti.

Siksi keskustelu ei koske vain säilöönoton kestoa, vaan koko järjestelmän kykyä estää lasten ajautuminen yhä vakavampaan rikoskierteeseen.